Maakameramies
Elää 600mm objektiivin ja hiekkalevyn varassa jalustan alla. Hänen työnsä on kärsivällisyyttä ja ennakointia: hän panoroi aallon mukana ennen kuin surffaaja edes nousee seisomaan.
Surffauselokuvakulttuuri · Tarinoita valtamerestä
Jokaisella aallolla on taustansa
Jokaisen ruudulta muistetun aallon takana on joukko inhimillisiä ratkaisuja: mihin kamera asetettiin, kuinka kauan miehistö odotti, kenen surffaus pääsi leikkaukseen ja mitä leikkaus päätti valtameren sanovan. Reelcactussaga on riippumaton kenttäopas näihin ratkaisuihin. Se on kirjoitettu katsojille, jotka kelaavat hyvät kohdat uudelleen, ja elokuvantekijöille, jotka pakkaavat ensimmäistä vesikotelotaan.
Kulttuuri
Ennen ensimmäistä kuvaa
Surffauselokuva alkoi kiertävänä esityksenä. Vuonna 1953 Bud Browne leikkasi yhteen elokuvansa Hawaiian Surfing Movie ja kiersi sitä koulujen saleissa ja yhteisötiloissa kertoen elävää selostusta projektorin surinan yli. John Severson, Greg Noll ja Bruce Brown seurasivat samaa reittiä, ja yleisö oli puolet elämystä: puhkesi huutoon puhtaasta laskusta, huokaili kaatumisille ja kiisteli musiikista matkalla kotiin.
Tuo kiertuetyyli ei koskaan kadonnut. The Endless Summer (1966) muutti kahden miehen matkan, Robert Augustin ja Mike Hynsonin, maailmanlaajuiseksi ajatukseksi täydellisestä aallosta Cape St. Francisissa. Morning of the Earth (1972) teki Uluwatusta pyhiinvaelluskohteen. Nykyään klippi voi tavoittaa miljoonia yhdessä yössä, mutta kysymykset ovat samat, jotka Browne esitti vedontäyteisessä salissa: kenestä tämä kertoo ja miksi kenenkään pitäisi välittää?
Miksi katsomme yhä →
Elokuvantekemisen prosessi
Ihmiset kameran takana
Surffauselokuva ratkeaa jo kauan ennen kuin kuka tahansa painaa tallennusta: kameramiehen, joka lukee vuorovesitaulukkoa, vesikuvaajan, joka valitsee huipun kumman puolen kulkee, ja droonilentäjän, joka tarkistaa tuulirajat.
Maamiehistöt varaavat näkymäpaikan aamunkoitteessa ja puolustavat sitä tuntikausia. Vesimiehistöt uivat räpylät jalassa iskuvyöhykkeelle pitäen kotelota käsivarren mitan päässä. Yhdessä ne luovat lajityypin kieliopin: pitkäpolttovälin profiilin rannalta, ylä- ja alapuolen kuvan, joka jakaa taivaan ja veden, sekä hidastetun putken nähtynä sen sisältä.
Vesikuvaaja
Lukee virtauksia yhtä tarkasti kuin surffaajat. Yksi väärä asento, ja huulen isku osuu kotelooon – tai heihin.
Tarinankertoja
Ohjaaja, tuottaja tai leikkaaja: tämä henkilö päättää, kenen surffauksesta tulee kohtaus ja kenen leikkauskuva.
”Vuoden paras kuvani syntyi neljän tunnin polkemisen jälkeen veden päällä, kun missasin kaiken. Aaltoa ei ansaita, asentoa ansaitaan.”— Työskentelevä vesikuvaaja, kerrottu Filmcraft-oppaassamme
Kuvauspaikat
Rannikot, joilla on kuvallista voimaa
Jotkin aallot ovat kuvauksellisia, toiset elokuvallisia. Oahun North Shoren Pipeline antaa ennustettavan putken muutaman metrin päässä hiekkarannasta, jota täyttävät pitkät objektiivit. Portugalin Nazaré asettaa jättiläisensä kallion majakan viereen, joten väkijoukot ja kamerat seuraavat ylhäältä. Tahitin Teahupo'o murtuu matalalla riutalla, mikä ajaa kuvaajat veneisiin kanavaan.
Maantiede kirjoittaa kuvalistan ennen ohjaajaa. Sen ymmärtäminen, miksi paikka kuvataan niin kuin kuvataan, on nopein tie katsomaan surffauselokuvia uusin silmin.
Missä surffitarinat laskeutuvat →
Nazaré, Portugali
Vedenalainen kanjoni kohdistaa Atlantin turvotuksen kohoaviksi seinämiksi, kuvattuna Forte de São Miguel Arcanjon niemeltä.
Kylmän veden rajaseudut
Thurso East Skotlannissa ja Mullaghmore Head Irlannissa vaihtavat postikorttivalon draamaan ja karheuteen.
Pistemurtumat
Jeffreys Bay ja Malibu antavat leikkaajille pitkiä, selkeitä laskuja – täydellisiä tyylin näyttämiseen eikä selviytymiseen.
Valokuvaus
Aalto yhdessä kuvassa
Elokuvalla on aikaa; valokuvalla on murto-osa sekunnista. LeRoy Grannis kuvasi 1960-luvun Kaliforniaa hiekalta rauhalla, joka lukeutuu nyt arkeologiaan. Clark Little teki rantamurtuman itsestään kohteen. Ray Collins kuvaa aaltoja ilman yhtään surffaajaa, kuin ne olisivat vuoria.
Valokuvaajat tekevät samoja inhimillisiä ratkaisuja kuin elokuvantekijät – asento, ajoitus, kohde – mutta ilman leikkausta, joka pelastaisi heidät. Juuri tämä paine tekee heidän kuvistaan niin opettavaisia elokuvantekijöille.
Liikkuvan pinnan tallentaminen →
Neljä kuvaa, neljä mahdollista valokuvaa. Se, minkä valokuvaaja valitsee painettavaksi, kertoo hänen tarinastaan enemmän kuin aallosta.
Valtameriseikkailuelokuvat
Tarinoita aaltojonon ulkopuolelta
Rikkaimmat surffauselokuvat näyttävät usein tuskin surffausta. Ne kertovat matkasta perille, siellä pysymisestä ja siitä, mitä matka muuttaa.
- 180° South (2010) – Chris Malloy seuraa Jeff Johnsonin matkaa kohti Patagoniaa ja kulkee uudelleen Yvon Chouinardin ja Doug Tompkinsin vuoden 1968 maantiematkan. Surffaus on yksi luku tarinassa villeistä paikoista.
- Thicker Than Water (2000) – Malloy-veljekset ja Jack Johnson tekivät matkasta, ystävyydestä ja äänimaailmasta yhtä tärkeitä kuin aallot.
- Riding Giants (2004) – Stacy Peraltan suurten aaltojen historia Greg Nollista Waimeassa Jeff Clarkiin, joka laski yksin Mavericksissä, käyttää arkistoaineistoa pohtiakseen, kuka kuuluu tarinaan.
- Momentum Generation (2018) – Muotokuva 1990-luvun ammattilaisista yhteisessä North Shoren talossa; valtameri on surun, kilpailun ja uskollisuuden taustana.
Dokumenttielokuvan käsityö
Raakamateriaalista merkitykseen
Kymmenen päivän matkasta voi syntyä monta tuntia materiaalia kahdenkymmenen minuutin elokuvaan. Leikkaus on se kohta, jossa aallot muuttuvat lauseiksi: kaatumista, jota pidetään yhden sekunnin pidempään, luetaan vaarana, ja saman kaatumisen lyhyeksi leikattuna näkee koomisena. Vaihda musiikki, ja sama aaltoajo näyttää joko voitokkaalta tai surumieliseltä.
TuotantohuomautusKatso mikä tahansa surffidokumentti kahdesti: kerran aaltojen vuoksi ja kerran pelkästään kuunnellen. Huomaa, mistä luonnollinen aaltojen ääni palaa musiikin loputtua. Se on leikkaajan tapa kehottaa sinua kiinnittämään huomiota.
Seuraa leikkausta
UKK-esikatselu
Näytösten välissä
Mikä on ensimmäinen surffielokuva?
Bud Brownen Hawaiian Surfing Movie (1953) tunnetaan laajalti ensimmäisenä kaupallisena surffielokuvana, joka kiersi saleissa elävällä kertojaäänellä.
Tarvitsenko vesisuojan surffauksen kuvaamiseen?
Et. Monet vahvat surffielokuvat alkavat maalta vakaalla jalustalla ja pitkällä objektiivilla. Vesikuvaus lisää riskiä ja kustannuksia, joten ansaitse se vähitellen.
Miksi niin monet surffielokuvat kuvataan hidastettuna?
Korkea kuvataajuus venyttää murto-osia sekunnista, kuten huulen kaartumisen tai laidan asettumisen, sellaiseksi, jonka silmä voi lukea ja tuntea.